© Hannu Pyykkönen, Mikkeli, 2001-2005 (Julkaistu lehdessä: Aamun Koitto – elokuu 2001)

Hannun kotisivu -> Kuvia ja juttuja -> Moldova v. 2001 (kuvat) -> Moldova / Pyhiinvaellus Moldovassa


Pyhiinvaellus Moldovassa / osa 2 / 2

 

Moldovan tasavalta

Neuvostoliiton hajoaminen 90-luvun taitteessa sai aikaan monenlaisia kasvukipuja ja kriisejä entisissä neuvostotasavalloissa, jotka kilvan halusivat itsenäistyä ja seisoa omilla horjuvilla jaloillaan. Samanlainen kehitys oli myös Moldavian sosialistisen neuvostotasavallan jatkajalla Moldovan tasavallalla.

Itsenäistyminen ei tapahtunut ilman kovia kasvukipuja ja virheratkaisuja. Silloin tehdyt virheet ja tekemättä jättämiset ovat yhä moldovalaisten edessä ja nyt niiden ratkaiseminen ei ole enää helppoa. Kirkollisessa mielessä Moldova on samankaltaisessa tilanteessa kuin moni muukin entinen neuvostovaltio: maassa on kaksi tai useampia kirkollisia kilpailevia ryhmiä ortodoksienkin keskuudessa. Moldovassa suurin osa kirkosta kuuluu Moskovan patriarkaatin alaisuuteen ja pienempi osa Romanian patriarkaattiin.

Kiistoja eri ortodoksien välillä

Maan pääkaupungissa toimii Moskovan alaisena Chisinaun ja koko Moldovan metropoliitta Vladimir sekä Romanian kirkon alaisena Bessarabian metropoliitta Petru. Välillä taistelua omista mandaateista eri ryhmien välillä tai jopa ryhmien sisällä käydään poliisien ja aseidenkin avulla. Räikein tapaus lienee ollut se, kun Romanian kirkkoon kuuluvan Uuden Neamtsin luostarin yhteydessä olevan seminaarin johtajaksi valittiin venäläismielinen Moskovan alainen piispa Justinian ja hän saapui ottamaan virkansa vastaan noin 30 poliisin voimalla ja avustuksella. Tilanne on kehittynyt mielenkiintoiseksi, kun luostarin igumeni Paisi veljestön yksimielisellä tuella ei hyväksynytkään Justinianusta tehtävään ja nyt sitten odotellaan asian ratkaisua puoleen tai toiseen.

Muutoinkin kiistat ovat alueella kärjistyneet jopa aseellisiksi ja ihmishenkiä vaatineeksi yhteenotoiksi 90-luvun alussa, kun Dnjestr-joen itärannalle asettunut slaaviväestö ei hyväksynyt Moldovan tekemiä päätöksiä ja julistautui itsenäiseksi tasavallaksi, josta jossain vaiheessa käytettiin nimitystä Dnjestrin tasavalta, mutta nyt nimeksi on vakiintunut Transnistria [venäjäksi: Pridnestrovie] (myös muotoja Transdniestria, Transdnjestria, Transdnistria näkee), ”pääkaupunkinaan” Tiraspol.

Kirkko mukana separatistisissa puuhissa

Tyypilliseen venäläiseen tapaan kirkko on monella tapaa sotkeutunut tähän Moldovan ja Venäjän väliseen konfliktiin. Kirkko on ollut voimakkaasti mukana tukemassa slaavilaista separatistista liikettä ja itsenäisyystaistelun alkuperäisen ideologian vaihduttua erilaisiin taloudellisiin intresseihin, kirkko on samalla joutunut yhä syvemmälle tuohon suohon. Harmaan talouden eminenssit rakentavat kirkkoja ja taloja kirkolle ja kirkko syö ”hyväntekijöidensä” kädestä unohtaen kansan kärsimykset.

Kansa kärsii syntyneestä tilanteesta. Maa on keinotekoisesti jaettu osiin rajalla, jolla ei ole mitään todellisuuspohjaa. Sukulaiset ja jopa viljelymaat ovat jääneet rajan molemmin puolin ja liikkumista rajan yli rajoitetaan, jopa ajoittain estetään. Myös alueen luostarit ovat joutuneet nurkanvaltauksien kohteeksi kuten edellä mainittu Uuden Neamtsin luostarin tapauskin osoittaa.

Vahva ortodoksinen perinne

Alueella on oma vahva moldovalainen ja romanialainen ortodoksinen perinteensä, johon ilmi selvästi on syntymässä säröjä suuren slaavilaisen asujamiston toimesta. Kuten Romanian puoleisessa Moldovassa täälläkin on oma venäläisestä ortodoksisuudesta poikkeava ilmeensä niin vanhassa kirkkoarkkitehtuurissa, ikonitaiteessa kuin kirkkolaulussakin. Kirkkoslaavin sijaan Moldovassakin käytetään jumalanpalveluskielenä omaa kieltä, josta he käyttävät nimitystä moldova, vaikka se todellisuudessa on siis sama kieli kuin romania.

Transnistrian konfliktin yhtenä syynä oli juuri kielikysymys. Moldovan hallituksen päätös siirtyä käyttämään latinalaisia kirjaimia kyyrillisten sijasta aiheutti slaavilaisissa suuren vastustuksen. Kun samalla Venäjälle tarjoutui oivallinen mahdollisuus käyttää Moldovan teollistuneinta osaa, Transnistriaa, käsikassarana kiistassa vaikutusvallasta Moldovan tasavallassa, taistelut olivat vääjäämättömiä.

Moldovalainen kirkko on yrittänyt taiteilla ongelmien keskellä ja on tällä hetkellä vaikeassa tilanteessa. Moldovan jouduttua Venäjän vaikutuspiiriin, Transnistrian merkitys venäläisille on vähentynyt. Mutta samalla alue on joutunut salakuljettajien, rahanpesijöiden ja muun harmaan talouden mafiosojen temmellyskentäksi.

Vanhan Orheivechen luolaluostari

Läheltä Moldovan pääkaupunkia löytyy viehättävä ja vaikuttava Orheivechen luostari, joka on rakennettu keskiajalla strategiselle paikalle Raut-joen varteen kalliotörmään. Joelta on yhteys Dnjestr-joen kautta Mustallemerelle ja se on aikanaan siis sijainnut vilkkaan kauppareitin varrella.

Veljestön keljat ja kirkko on louhittu kallion sisään. Näköala joelle ja sitä reunustaville pelloille on huikaiseva. Sosialistisen vallan aikana luostari kuihtui ja rappeutuikin, mutta nyt uuden vallan aikana sinne on muuttanut jo kuusi munkkia, jotka igumeninsa Vladimirin johdolla viljelevät maata, kunnostavat aluetta ja rakenteita sekä haaveilevat alueen tulevasta turistikäytöstä. Luostari kuuluu Moskovan patriarkaatin alaisuuteen.

Uuden Neamtsin luostari

Nykyisen Romanian alueella sijaitsevan Neamtsin luostarin maankäytöstä aikanaan syntyneiden kiistojen jälkeen joukko munkkeja muutti pois Tirgu Neamtsin lähellä sijainneesta luostarista ja he perustivat v. 1861 Tiraspolin läheisyyteen Uuden Neamtsin (Noul Neamts) luostarin. Luostari sai toimia pitkän aikaa neuvostovallan aikanakin, mutta vuosien 1962 – 90 välisen ajan se kuitenkin joutui keskeyttämään kirkollisen toimintansa ja luostarista tehtiin tuberkuloosiparantola ja asevarasto.

Itsenäistymisen jälkeen toiminta alkoi uudestaan ja nyt alueen 4 kirkkoa on kunnostettu, seminaari toimii vaikkakin edellä kerrotuin ongelmin, luostarissa on n. 70 munkkia ja n. 150 seminaarilaista, mutta taloudelliset ongelmat piinaavat. Tällä Transnistrian separatistihallinnon kontrolloimalla luostarialueella ei ole sähköä maksamattomien laskujen vuoksi ja alueen separatistinen johto jyrää koko ajan päälle yrittäen saada luostarinkin oman dynastiansa alaisuuteen tuottavaksi turistikohteeksi ja tuotantolaitokseksi.

Erilainen kehitys

Verratessa Romanian puoleista Moldovaa ja Moldovan tasavaltaa monessa mielessä huomaa melkoisen eron kehityksessä. Eroja on niin infrastruktuurissa kuin kirkollisissakin asioissa. Jossain määrin eroja voi selitellä maiden erilaisella sosialistisella historialla, Romaniassa mm. kirkollinen toiminta oli vapaampaa kuin entisen Neuvostoliiton alueella, mutta eroihin on viime vuosina vaikuttanut valtavasti myös kirkkopolitiikka. Ortodoksisen kirkon hajaantuminen kahden patriarkaatin alaisuuteen erottaa ja taannuttaa toimintaa, lisää fundamentalismia ja yltiöisänmaallisuutta, nationalismia. Samalla se häkellyttää tavallista kirkkokansaa, kun on oikeita ja vääriä kirkkoja, oikeita ja vääriä pappeja jne.

Tässäkin mielessä kärsijän osassa on tavallinen kansa, joka perusolemukseltaan on uskonnollista ja syvästi kirkkoon kiintynyttä. Kansan kahtia jakautuneisuus rikkaisiin ja köyhiin on kouriintuntuvaa ja vaikuttaa siltä, että kirkko olisi valinnut väärän puolen. Rahan valta on musertanut hiipuvan kirkollisen idealismin ja ei voi välttyä ajatukselta, että kirkko on valjastettu pienen omia etujaan ajavan joukon apuriksi.

Rauhanturvajoukkojen avulla taistelut ovat hiipuneet, mutta venäläisten voimakas läsnäolo niin sotilaallisesti kuin taloudellisestikin vaikeuttaa kehityksen etenemistä ja saattaa viedä sitä moldovalaisittain katsottuna väärään suuntaan.

Joka tapauksessa vanhan Moldovan kuningaskunnan alueen luostareille ja kirkoilla on kovasti käyttöä ja oletettavasti alue tulee tulevaisuudessa olemaan monen suomalaisenkin uusi pyhiinvaelluskohde. Toivottavasti siihen mennessä nuo asioita haittaavat erimielisyydet on saatu järkevällä tavalla ratkaistuiksi.

Hannu Pyykkönen
(kirjoittaja vieraili Romaniassa ja Moldovan tasavallassa kesällä 2001)


Hannun kotisivu -> Kuvia ja juttuja -> Moldova v. 2001 (kuvat) -> Moldova / Pyhiinvaellus Moldovassa